Dynasty informationsservice Sökning RSS Grankulla stad

RSS-länk

Mötesärende:
http://kauniainense.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Möten:
http://kauniainense.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Nuorisovaliokunta
Protokoll 23.08.2017/Paragraf 15

Föregående ärende | Följande ärende Anvisning för ändringssökande Mötesärende i PDF-format

Nuorisovaliokunta

§ 15

23.08.2017

 

Nuorisovaliokunnan lausunto tarkastuslautakunnan arviointikertomuksesta vuodelta 2016

 

43/02.06.01/2017

 

NUORV 23.08.2017 § 15

Lisätietoja:

Sivistystoimenjohtaja Heidi Backman, puh. 09 5056 825

etunimi.sukunim@kauniainen.fi

 

Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Arvioinnin tulokset esitetään arviointikertomuksessa. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Kaupunginhallitus antaa valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta. Kaupunginhallitus pyytää valiokunnilta selvityksen arviointikertomuksen johdosta ja hallitus kokoaa niistä koko kaupunkia koskevan kaupunginhallituksen lausunnon.

Tarkastuslautakunnan hyväksymä arviointikertomus vuodelta 2016 on liitteenä. Arviointikertomuksessa nostetaan esiin tärkeitä sivistystoimea koskevia havaintoja. Sivistystoimen lausunto kokonaisuudessaan on liitteenä.

 

Liite: Sivistystoimen lausunto

 

Selvitys nuorisovaliokunnan aluetta koskevasta asiasta:

Tarkastuslautakunta: Tarkastuslautakunta suosittelee edelleen eri toimialojen itsearviointimenettelyn jatkokehittämistä ja sen ulottamista myös valiokuntien työskentelyyn. Itsearvioinnissa toiminnan ja prosessien tuloksellisuuden sekä määrällisen toteuman lisäksi toimialojen tulisi myös arvioida toiminnan tarkoituksenmukaisuutta, palvelujen saatavuutta sekä vaikuttavuutta kuntayhteisöön, asukkaisiin ja fyysiseen ympäristöön.

Sivistystoimi on kehittänyt arviointitoimintaansa ja tulee jatkamaan seurantatoiminnan kehittämistä. Kyseisen yksikön henkilökunta analysoi aina keskeisiä arviointituloksia ja tulokset esitetään valiokunnissa. Sivistystoimen strategisia mittareita kehiteltiin edellisen valtuustokauden aikana 1) nuorisotakuulle, 2) digitalisaatio-asteelle sekä 3) elävälle kaksikielisyydelle. Viime vuosina on panostettu erityisesti visuaalisen ja interaktiivisen tilaston kehittämiseen verkossa:

- koulujen digitalisaatio: http://kokohelagrani.fi/tilastot-statistik/

- vapaa-aikatoiminnan tuista: http://www.kauniainen.fi/kulttuuri_ja_vapaa-aika/avustukset

 

Mittarit perustuvat tietoihin, joita voi kerätä säännöllisesti. Lisäarvoa antaa muista kunnista saatu vertailuaineisto. Itsearvioinnin mittareiden kehittämisen haasteena on, että tietoja ei ole saatavissa joka vuosi. On myös vaikea mitata kokonaisuutta oikeudenmukaisesti ainoastaan muutamalla valitulla mittarilla. Sivistystoimen arviointitoiminta on kattava.

 

Sivistystoimen toimenpiteet

 

Sivistystoimi ylläpitää ja kehittää myös jatkossa

- toiminnassaan tuottavuutta ja ylläpitää kestävää taloutta

- nuorisotakuutoimenpiteitä, ja seuraa niiden vaikutuksia

- monipuolista arviointia, seurantaa, mittareita ja tunnuslukuja. Sivistystoimen arviointiohjelma on ollut työn alla, mutta tällä hetkellä kannattaa odottaa ohjelman työstöä kunnes tiedämme enemmän pääkaupunkiseudun yhteisen arvioinnin uudistuksista ja kansallisen arviointi- ja rekisteritoiminnan muutoksista.

- toimenpiteitä, jotka edistävät elävää kaksikielisyyttä sivistystoimen hyväksytyn kaksikielisyysohjelman mukaisesti.

- hyvät käytännöt asioiden valmistelussa koskien kohderyhmän kuulemista ja vaikutusten ennakkoarviointia

 

Sivistystoimenjohtaja:

 

Valiokunta merkitsee tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2016 tiedoksi ja antaa omalta osaltaan lausunnon kaupunginhallitukselle jatkokäsittelyä varten.

 

 

Päätös:

 

Nuorisovaliokunta päätti asiasta päätösehdotuksen mukaisesti.


Föregående ärende | Följande ärende Anvisning för ändringssökande Mötesärende i PDF-format