Dynasty informationsservice Sökning RSS Grankulla stad

RSS-länk

Mötesärende:
http://kauniainense.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Möten:
http://kauniainense.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Protokoll 11.09.2017/Paragraf 72

Föregående ärende | Följande ärende Anvisning för ändringssökande Mötesärende i PDF-format


Kaupunginvaltuusto

§ 72

11.09.2017

 

Vastaus valtuustoaloitteeseen Villa Ekebon pohjoispuolella sijaitsevan leikkipuiston säilyttämisestä

 

60/12.04.02/2017, 67/00.02.00/2017

 

KV 11.09.2017 § 72

Lisätiedot:

maankäyttöpäällikkö Marko Lassila, puh. 050 382 9313

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Valtuutettu Hammarberg ja 13 muuta valtuutettua ovat allekirjoittaneet 13.2.2017 päivätyn valtuustoaloitteen Villa Ekebon pohjoispuolella sijaitsevan leikkipuiston säilyttämiseksi (oheismateriaali). Valtuustoaloitetta perustellaan sillä, että alueella on ollut leikkipuistotoimintaa 1950-luvulta lähtien, jonka vuoksi alue on monelle kauniaislaiselle nostalgisesti tärkeä paikka. Aloitteessa toivotaan myös, että alueelle asetettaisiin sen historiasta kertova muistotaulu tai -kilpi.

 

KH päätti 20.6.2017 (§ 133) käynnistää alueen (4. kaupunginosan korttelin 50 tontin 9, Asematie 17-19) asemakaavan muuttamisen siten, että itäosa muutetaan asuinkerrostalojen korttelialueeksi ja päätti, että samalla tutkitaan terveyskeskuksen edellyttämät asemakaavalliset tarkistustarpeet. Suunnittelun yhteydessä tutkitaan myös leikkipuiston säilyttämisen mahdollisuudet. Samassa yhteydessä on mahdollista harkita ja edistää esitetyn muistotaulun sijoittamista alueelle.

 

KH:

KV päättää merkitä tiedokseen edellä olevan vastauksena tehtyyn valtuustoaloitteeseen Villa Ekebon pohjoispuolella sijaitsevan leikkipuiston säilyttämisestä ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Föregående ärende | Följande ärende Anvisning för ändringssökande Mötesärende i PDF-format