Dynasty informationsservice Sökning RSS Grankulla stad

RSS-länk

Mötesärende:
http://kauniainense.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Möten:
http://kauniainense.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhdyskuntavaliokunta
Protokoll 10.09.2019/Paragraf 92

Föregående ärende | Följande ärende Anvisning för ändringssökande Mötesärende i PDF-format


Yhdyskuntavaliokunta

§ 92

10.09.2019

 

Lausunto ratasuunnitelman voimassaolon jatkamisesta, Espoon kaupunkirata välillä Leppävaara-Kauklahti; Espoo, Kauniainen

 

1029/08.00.00/2014

 

YLKV 10.09.2019 § 92

Lisätiedot:

maankäyttöpäällikkö Marko Lassila, puh. 050 382 9313

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

 

Väylävirasto on laatinut ratalain (110/2007) mukaisen ratasuunnitelman Espoon kaupunkirata välillä Leppävaara-Kauklahti; Espoo, Kauniainen. Suunnitelmasta on tehty hyväksymispäätös 9.10.2015 ja päätös on saanut lainvoiman 29.12.2015.

 

 

Väylävirasto valmistelee esitystä Liikenne ja viestintävirastoon kyseisen ratasuunnitelman voimassaolon jatkamisesta ja on pyytänyt Kauniaisten kaupungilta lausuntoa suunnitelman ajantasaisuudesta kaavoituksen ja maankäytön osalta 11.9.2019 mennessä. Kaupunkiradan materiaali on luettavissa Väylän internetsivuilta (https://vayla.fi/espoonkaupunkirata).

 

 

Lausuntopyyntö (oheismateriaalina) on rajattu koskemaan kaavoitusta ja maankäyttöä. Kauniainen katsoo kuitenkin tarpeelliseksi lausua pyydettyä laajemmin.

 

 

Kaavatilanne

 

 

Kauniaisten alueella kaavatilanne on ratasuunnitelmaa koskevilta osin ennallaan. Kaikki varsinaista ratasuunnitelmaa koskevat toiminnot sijoittuvat voimassa olevissa asemakaavoissa rautatiealueelle (LR) siten, että kaupunkiradan toteuttaminen on mahdollista. Asemakaavojen laatimisessa on huomioitu riittävästi kaupunkiradan vaikutukset. Ratasuunnitelmassa esitetty polkupyöräilyn laatukäytävä sijoittuu rautatiealueen lisäksi osin suojaviher-, katu- ja puistoalueille sekä Koivuhovin aseman itäpuolella ja Kauniaisten vanhan asemarakennuksen kohdalla pieneltä osin yksityisille tonteille. Viimeksi mainitut edellyttävät rasitteiden perustamista.

 

 

Kauniaisissa on vireillä kaksi asemakaavan muutosta, jotka sijoittuvat kaupunkiradan vaikutusalueelle. Kaavahankkeiden suunnittelualueisiin ei kuitenkaan sisälly ratasuunnitelma-alueita, eikä kaavojen sisällöllä ole vaikutusta ratasuunnitelmaratkaisuihin.

 

 

Katusuunnitelmat

 

 

Kauniaisten kaupungilla on valmius toteuttaa ratasuunnitelman ulkopuolinen, mutta suunnitelmaan liittyvä Tunnelitien pohjoispuolinen osuus (Tunnelitien ja Helsingintien kiertoliittymä) ennen kaupunkiradan rakentamista.

 

 

Maa-alueiden hankkiminen ja luovuttaminen

 

 

Kauniaisten kaupunki luovuttaa omistamansa rautatie- yms. tarpeelliset alueet Väylävirastolle erillisissä neuvotteluissa sovittavin korvauksin ja ehdoin.

 

 

Rakentamis- ja ylläpitokustannukset

 

 

Espoon kaupunkirata on osa Helsingin seudun lähiliikenneverkkoa, Läntisen Uudenmaan jatkoliikenteen mahdollistavia yhteyksiä ja kaukoliikenteen Turku-Pietari -korridoria, jolloin se on ensisijaisesti merkittävä osa valtakunnallista raideinfrastruktuuria. Tämä tulee huomioida valtion kustannusosuutta määritettäessä, jotta toteutuskustannusten jakoperusteet muodostuvat oikeudenmukaisesti. Toteutuskustannusten jakamisesta tulee päättää erillisten neuvottelujen perusteella.

 

 

Kaupunkiradan jatkaminen Kauklahteen palvelee ennen kaikkea kaukoliikenteen sekä Kirkkonummen ja Karjaan jatkoyhteyksien järjestelyjä sekä Espoota. Koska kustannusvaikutus on kohtuuttoman suuri saavutettuun hyötyyn nähden, Kauniaisten kaupunki katsoo, että päädyttäessä kaupunkiradan jatkamiseen Espoon keskuksesta Kauklahteen, tulee tästä aiheutuva lisäkustannus käsitellä kustannusjakoneuvotteluissa erikseen Väyläviraston ja Espoon kaupungin välillä.

 

 

Ratasuunnitelman yhteydessä suunnitellut erilliskohteet tulee erottaa kustannusjakoneuvotteluissa erikseen ja kohdistaa kulut ko. kaupungille lukuun ottamatta radan toteuttamisen ja käytön kannalta välttämättömiä kohteita kuten mm. liityntäpysäköintialueet ja huoltoteinä käytettävät katu- ja polkupyöräilyn laatukäytäväosuudet. Lisäksi kaikki muut radan rakentamisesta aiheutuvat ja sen kannalta tarpeelliset rakenteet tulee sisällyttää ratahankkeen investointikokonaisuuteen.

 

 

Ratasuunnitelmassa esitettyjen jalankulku- ja pyöräteiden, valaistuksen sekä istutusten radan käyttöönoton jälkeisestä kunnossa- ja ylläpidosta sekä niistä aiheutuvien kustannusten jakautumisesta tulee päättää erillisissä neuvotteluissa.

 

 

Rakentamisaikainen toiminta

 

 

Rakentamisen aikaisesta käytöstä tulee laatia työnaikaiset liikenteenohjaussuunnitelmat, jotka kaupunki hyväksyy.

 

YTJ:

 

Yhdyskuntavaliokunta päättää antaa Väylävirastolle esityslistatekstistä ilmenevän lausunnon Espoon kaupunkiradan ratasuunnitelman voimassaolon jatkamisesta.

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Tämä pykälä tarkastettiin välittömästi.


Föregående ärende | Följande ärende Anvisning för ändringssökande Mötesärende i PDF-format