Dynasty informationsservice Sökning RSS Grankulla stad

RSS-länk

Mötesärende:
http://kauniainense.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Möten:
http://kauniainense.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Protokoll 23.09.2015/Paragraf 197

Föregående ärende | Följande ärende Anvisning för ändringssökande Mötesärende i PDF-format

Kaupunginhallitus

§ 197

23.09.2015

 

Jäsenen ehdottaminen verotuksen oikaisulautakuntaan

 

397/00.04.01/2015

 

KH 23.09.2015 § 197

Lisätiedot:

kaupunginlakimies Lena Filipsson-Korento, puh. (09) 5056 239

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Verohallinnossa toimivaan Verotuksen oikaisulautakunnan 5. jaostoon (henkilöverotus/Vantaa) tarvitaan kunnan edustajaksi uusi jäsen 31.12.2017 päättyvälle toimikaudelle. Verohallinto määrää oikaisulautakunnan jäsenet ja varajäsenet kuultuaan Uudenmaan kuntia.

 

Verohallinto on pyytänyt Uudenmaan kuntia tekemään Verohallinnolle viimeistään 9.10.2015 perustellun ehdotuksensa jäseneksi ja ehdotukseen on liitettävä ehdotettavan henkilön kirjallinen suostumus tehtävään.

 

Oikaisulautakunnan jäsenen tulee olla perehtynyt verotukseen. Tehtävä vaatii erityistä verotuksen asiantuntemusta. Verohallinto pyytää lisäksi ottamaan huomioon kaksikielisten virka-alueiden edellyttämä ruotsinkielen taito.

 

Verotuksen oikaisulautakunnassa on useita jaostoja eri alueita ja tehtäviä varten. Henkilöverotuksen kohdalla on Uudenmaan osalta 3 jaostoa. Kussakin jaostossa on 4 varsinaista jäsentä ja heillä jokaisella varajäsen. Näistä yksi jäsen ja hänen varajäsenensä ovat kuntien nimeämät. Suurimmalla osalla kunnista ei ole jäsentä missään lautakunnassa, kuten Kauniainen, mutta esim. Kirkkonummi, Loviisa, Porvoo, Tuusula ja Vantaa ovat edustettuina. Mainittakoon, että Kirkkonummi on ehdottanut Emmi Wehka-Ahoa verotuksen oikaisulautakuntaan

 

Viimeksi kun vastaava asia oli esillä 6. jaostoon (myös henkilöverotus) ehdotettavan varajäsenen osalta, KH päätti, ettei Kauniainen ehdota uutta varajäsentä (KH 24.4.2013 § 129).

 

KJ:

KH päättää, ettei Kauniainen ehdota jäsentä verotuksen oikaisulautakuntaan.

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Föregående ärende | Följande ärende Anvisning för ändringssökande Mötesärende i PDF-format