Dynasty informationsservice Sökning RSS Grankulla stad

RSS-länk

Mötesärende:
http://kauniainense.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Möten:
http://kauniainense.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Protokoll 13.04.2016/Paragraf 66

Föregående ärende | Följande ärende Anvisning för ändringssökande Mötesärende i PDF-format


Liikuntalautakunta

§ 13

29.03.2016

Kaupunginhallitus

§ 66

13.04.2016

 

Vastaus valtuustoaloitteeseen matalan kynnyksen liikunnan ottamisesta osaksi urheiluseurojen avustuskriteerejä

 

490/02.05.00/2015, 150/00.02.00/2015

 

LIIKL 29.03.2016 § 13

 

 

Lisätiedot: Anders Lindholm-Ahlefelt, kulttuuri- ja vapaa-aikapäällikkö

puh 0503664251 etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Valt. Pesonen ym. on jättänyt 16.11.2015 valtuustoaloitteen koskien matalan kynnyksen liikunnan ottamista osaksi urheiluseurojen avustuskriteerejä. Aloite on oheismateriaalina.

 

Kauniaisten kaupungin hallintosäännössä on säädetty liikuntalautakunnan ratkaisuvaltaan kuuluvaksi päättää toiminta-avustusten ja muiden avustusten myöntämisestä ja valvoa niiden käyttöä. Lautakunnan talousarviossa on vuosittain varattu paikallisille liikuntayhdistyksille jaettavaksi talousarviokäsittelyn yhteydessä päätetty määräraha.

 

Liikuntalautakunta on päättänyt kokouksessaan 25.11.2014 § 49 liikuntatoimintaan myönnettävien avustusten jakoperusteista (Kulttuuri- ja vapaa-aikatoimen avustusten yleiset myöntämisperiaatteet 2015) alkaen 1.1.2015. Mainittujen periaatteiden mukaan avustuksia myönnetään toimintaan, joka on Kauniaisten kaupungin arvojen mukaista ja edistää strategisten tavoitteiden toteutumista sekä täydentää kaupungin omaa palvelutoimintaa. Avustuksen myöntävä toimielin voi linjata vuosittain avustustoiminnan erityiset painopisteet.

 

Liikuntalain (10.4.2015/390) 5 § mukaan kunnan tulee luoda edellytyksiä kunnan asukkaiden liikunnalle: 1) järjestämällä liikuntapalveluja sekä terveyttä ja hyvinvointia edistävää liikuntaa eri kohderyhmät huomioon ottaen; 2) tukemalla kansalaistoimintaa mukaan lukien seuratoiminta; sekä 3) rakentamalla ja ylläpitämällä liikuntapaikkoja.

 

Avustustoiminnassa on nimenomaan kyse liikuntalain 5 §:n 2 kohdan mukaisesta kaupungista erillään olevien esim. seurojen toiminnan tukemisesta. Avustustoimintaa ei tule sekoittaa esim. ostopalvelutoimintaan, jossa kaupunki hankkisi ulkopuoliselta toimijalta palvelua hankintaa koskevien lakien ja säännösten mukaisella tavalla. Esim. uimahallin uinninvalvonta on hankittu ostopalveluna. Ostopalvelun hankinnassa kaupunki voi asettaa toiminnalle erilaisia vaatimuksia.

 

Avustuspäätöksen yhteydessä tai avustuksen myöntämisen ehtona on oikeuskäytännön mukaan sinänsä mahdollista asettaa ehtoja mutta kunnan harkintavaltaa rajoittavat hallinnon yleiset oikeusperiaatteet, kuten tarkoitussidonnaisuuden periaate, suhteellisuusperiaate, yhdenvertaisuusperiaate ja tasapuolisuusperiaate. Valmistelun yhteydessä liikuntapalvelut arvioi avustusta hakeneen tahon toiminnan laatua ja laajuutta sekä ottaa huomioon toiminnan suunnitelmallisuutta.

 

Valtuustoaloitteessa on esitetty, että kaupungin tukemien urheiluseurojen avustuskriteereihin tulee lisätä velvollisuus järjestää matalan kynnyksen liikuntaa ko. lajin ympärillä, eli ohjattua avointa liikuntaa, johon halukkailla on mahdollista osallistua vapaamuotoisesti ilman tulostavoitteista ja sitoutumista viikoittaisiin harjoituksiin.

 

Liikuntaseurat toimivat yleisellä tasolla pitkälti vapaaehtoistyön voimin ja siksi seuroilla yleensä on niukat resurssit laajentaa toimintaansa kovinkaan paljon. Huomionarvoista on myös, että liikuntaseurojen saamat tuet kaupungilta harvoin ovat merkittävä osa koko seuran vuosibudjetista tai liikevaihdosta.

 

Kaiken edellä olevan perusteella liikuntapalvelut katsoo, ettei valtuustoaloitteessa esitettyä, sinänsä hyvin ymmärrettävää, vaatimusta, ole mahdollista liittää avustuksen saamisen ehtona, koska se ei liene suhteellisuus- ja tarkoituksensidonnaisuusperiaatteiden mukaista.

 

Todettakoon, että Kauniaisten liikuntapalvelut toteuttavat osaltaan matalan kynnyksen liikuntapalveluja yhteistyössä sekä kaupungin sisäisten, että ulkopuolisten toimijoiden sekä seurojen kanssa nimenomaan ostopalveluiden kautta, talousarvion puitteissa. Matalan kynnyksen liikunta on erinomaisen tärkeä kansanterveydellinen asia ja siihen kannustetaan, toimintaan katsomatta. Liikuntapalveluilla on meneillään liikuntapaikka- sekä vanhus- ja vammaispalveluita koskevia selvityksiä joiden tavoitteena on löytää mm. arki- ja matalan kynnyksen liikuntaan löytyviä edellytyksiä sekä puutteita ja suunnitella toimintaa jatkossa paremmin vastaamaan tarpeeseen ja kysyntään. Myös kaikki päiväkodit ja koulut kehittävät liikkuvuutta eri muodoissa.

 

Avustustoiminnan yleisten tavoitteiden ja arvojen mukaan (Kulttuuri- ja vapaa-aikatoimen avustusten yleiset myöntämisperiaatteet 2015 (1.1)) liikuntalautakunta voi linjata vuosittain avustustoiminnan erityisiä painopisteitä ja näin ollen liikuntalautakunta voi kannustaa paikallisia toimijoita huomioimaan matalan kynnyksen liikunta toiminnassaan.

 

 

 

Sivistystoimenjohtaja:

Liikuntalautakunta päättää omalta osaltaan hyväksyä liikuntapalveluiden vastauksen valt. Pesosen ym. aloitteeseen ja lähettää sen edelleen KH:lle ja KV:lle.

 

 

 

Päätös:

 

Päätösehdotus hyväksyttiin.

KH 13.04.2016 § 66

 

KJ:

KH päättää esittää, että KV merkitsee tiedokseen edellä olevan vastauksena valt. Pesosen ym. valtuustoaloitteeseen matalan kynnyksen liikunnan ottamisesta osaksi urheiluseurojen avustuskriteerejä ja esittää samalla, että KV toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Föregående ärende | Följande ärende Anvisning för ändringssökande Mötesärende i PDF-format