Dynasty informationsservice Sökning RSS Grankulla stad

RSS-länk

Mötesärende:
http://kauniainense.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Möten:
http://kauniainense.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Protokoll 27.04.2016/Paragraf 81

Föregående ärende | Följande ärende Anvisning för ändringssökande Mötesärende i PDF-format

Kaupunginhallitus

§ 81

27.04.2016

 

Uuden luottamushenkilön valinta (Laurila)

 

217/00.00.01/2014

 

KH 27.04.2016 § 81

Lisätiedot:

kaupunginsihteeri Gun Söderlund, puh. 09 5056 238

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Valtuutettu Pirjo Laurila (SDP), joka on myös sivistyslautakunnan jäsen on ilmoittanut muuttaneensa pois paikkakunnalta 16.4.2016. Hän on näin ollen menettänyt vaalikelpoisuutensa Kauniaisten luottamustoimiin. Vaalikelpoisuuden menettämisen toteaa valtuusto.

 

Kun valtuutettu on menettänyt vaalikelpoisuutensa valtuustoon, puheenjohtaja kutsuu hänen sijaansa jäljellä olevaksi toimikaudeksi asianomaisen vaaliliiton, puolueen tai yhteislistan järjestyksessä ensimmäisen varavaltuutetun. Näin ollen SDP:n järjestyksessä ensimmäinen varavaltuutettu Tapani Jääskeläinen siirtyy valtuuston varsinaiseksi jäseneksi. SDP:n ensimmäiseksi varajäseneksi siirtyy Erkki Karimaa.

 

Muihin luottamustoimiin valtuuston on valittava uusi luottamushenkilö.

 

KJ:

KH esittää, että KV toteaa Pirjo Laurilan menettäneen vaalikelpoisuutensa Kauniaisten kaupungin luottamustoimiin ja toteaa, että Tapani Jääskeläinen astuu hänen tilalleen valtuuston varsinaiseksi jäseneksi.

 

Lisäksi KH esittää, että KV valitsee meneillään olevan toimikauden jäljellä olevaksi ajaksi uuden jäsenen sivistyslautakuntaan.

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Föregående ärende | Följande ärende Anvisning för ändringssökande Mötesärende i PDF-format