Dynasty informationsservice Sökning RSS Grankulla stad

RSS-länk

Mötesärende:
http://kauniainense.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Möten:
http://kauniainense.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Protokoll 20.06.2017/Paragraf 155

Föregående ärende | Följande ärende Anvisning för ändringssökande Mötesärende i PDF-format


Yhdyskuntalautakunta

§ 64

06.06.2017

Kaupunginhallitus

§ 155

20.06.2017

 

Vastaus valtuustoaloitteeseen Villa Ekebon pohjoispuolella sijaitsevan leikkipuiston säilyttämisestä

 

60/12.04.02/2017, 67/00.02.00/2017

 

YLK 06.06.2017 § 64

 

Lisätiedot:

maankäyttöpäällikkö Marko Lassila, puh. 050 382 9313

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Valtuutettu Hammarberg ja 13 muuta valtuutettua ovat allekirjoittaneet 13.2.2017 päivätyn valtuustoaloitteen Villa Ekebon pohjoispuolella sijaitsevan leikkipuiston säilyttämiseksi (oheismateriaali). Valtuustoaloitetta perustellaan sillä, että alueella on ollut leikkipuistotoimintaa 1950-luvulta lähtien, jonka vuoksi alue on monelle kauniaislaisella nostalgisesti tärkeä paikka. Aloitteessa toivotaan myös, että alueelle asetettaisiin sen historiasta kertova muistotaulu tai -kilpi.

 

Alueen asemakaavan käynnistäminen on erillisessä valmistelussa. Mikäli kaupunginhallitus päättää käynnistää kaavoituksen, tutkitaan leikkipuiston säilyttämisen mahdollisuudet suunnittelun yhteydessä. Samassa yhteydessä on mahdollista harkita ja edistää esitetyn muistotaulun sijoittamista alueelle.

 

 

YTJ:

Lautakunta merkitsee vastauksen valtuustoaloitteeseen tiedoksi ja lähettää asian edelleen tiedoksi KH:lle ja KV:lle.

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

KH 20.06.2017 § 155

 

KJ:

KH esittää, että KV merkitsee tiedokseen edellä olevan vastauksena tehtyyn valtuustoaloitteeseen Villa Ekebon pohjoispuolella sijaitsevan leikkipuiston säilyttämisestä ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Föregående ärende | Följande ärende Anvisning för ändringssökande Mötesärende i PDF-format