Dynasty informationsservice Sökning RSS Grankulla stad

RSS-länk

Mötesärende:
http://kauniainense.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Möten:
http://kauniainense.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta
Protokoll 28.02.2018/Paragraf 19

Föregående ärende | Följande ärende Anvisning för ändringssökande Mötesärende i PDF-format

Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta

§ 19

28.02.2018

 

Muutos perusopetuksen oppilaaksioton enimmäismäärään lukuvuodelle 2018-2019

 

91/12.00.01/2016

 

SOVV 28.02.2018 § 19

Lisätiedot:

opetuspäällikkö Sari Aarniokoski, puh. 050 382 6265

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Perusopetuslain mukaan kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta. Oppivelvollinen voi pyrkiä oppilaaksi myös muuhun kuin oman kunnan kouluun (PoL 28 §). Tällaisessa toissijaisessa oppilaaksiotossa opetuksen järjestäjä määrittelee perusteet oppilaaksiotolle. Lain mukaisesti kaikkia hakijoita kohdellaan yhdenvertaisesti. Kauniaisten kaupungin hallintosäännön mukaisesti opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta päätti oppilaaksioton perusteista 7.11.2016 § 85.

 

Päätöksen mukaan valiokunta määrää lukuvuosittain oppilaaksioton enimmäismäärät. Kauniaisten suomenkieliseen perusopetukseen voidaan ottaa oppilaita toissijaisessa oppilaaksiotossa vain, jos asetettu enimmäisoppilasmäärä mahdollistaa sen. Kauniaislaisille oppivelvollisuusikäisille koulupaikka Kauniaisten suomenkielisessä perusopetuksessa taataan aina, myös enimmäisoppilasmäärän ylittyessä.

 

Toissijaisia oppilaspaikkoja ovat ne paikat, jotka ovat jääneet täyttämättä ensisijaisessa oppilaaksiotossa (kauniaislaiset oppilaat). Uusia opetusryhmiä ei perusteta toissijaisen oppilaaksioton johdosta, eikä se saa aiheuttaa lisäkustannuksia tai tarvetta lisäresurssiin.

 

Enimmäisoppilasmäärän suuruuteen vaikuttaa esiopetuksessa olevien oppilaiden määrä sekä varautuminen niihin oppilaisiin, jotka koulupolun aikana muuttavat Kauniaisiin sekä opetusryhmien koko.

 

Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta päätti 14.12.2017 § 71, että enimmäisoppilasmäärä lukuvuonna 2018-2019 on 1. luokalla 55 oppilasta, joista 20 on kielikylpyoppilaspaikkaa.

 

Kauniaisissa asuvia oppilaita ilmoittautui 52, joista 17 on kielikylpyoppilaita, joten Mäntymäen koulun kielikylpyluokalle jäi kolme paikkaa ulkopaikkakuntalaisille oppilaille.

 

Hakuaika umpeutui 31.1.2018. Toissijaisia oppilaspaikkoja haki yhteensä viisi oppilasta: kielikylpyluokalle kaksi ja yleisopetukseen kolme. Koska kielikylpyluokalle voidaan ottaa kolme oppilasta toissijaisessa haussa, saavat molemmat kaksi hakijaa paikan. Yleisopetuksen 35 oppilaspaikkaa täyttyivät kauniaislaisista oppilaista. Toissijaisessa oppilaaksiotossa hakemuksia yleisopetusryhmään vastaanotettiin kolme. Näille kolmelle hakijalle arvottiin jonotusnumero.

 

Mäntymäen koulun oppilasmäärä on kasvanut viimeisten vuosien aikana kaikilla luokka-asteilla. Ryhmäkoko vaihtelee 15-22 oppilaan välillä. Alkuopetuksessa on yritetty pitää ryhmäkoko pienenä, jolla varmistetaan oppilaan koulupolun hyvä alku. Ryhmät ovat kasvaneet vuosien aikana, mutta luokkien jakamiselta on kuitenkin vältytty pienemmän aloitusryhmän koon ansiosta.

 

Lukuvuonna 2018-2019 ekaluokkalaisten ryhmäkooksi tulee 11-12 oppilasta, jos oppilaita on 35. Toissijaisia hakijoita on tänä vuonna kolme. Jos oppilasmäärää nostetaan ensimmäisellä luokalla kolmella (yhteensä 38 oppilasta), nousee ryhmäkoko 12-13 oppilaaseen. Tämä ryhmäkoko voi vielä kasvaa vuosien varrella niin, ettei luokkaa tarvitse jakaa myöhemmässä vaiheessa.

 

Sivistystoimenjohtaja:

Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta päättää nostaa suomenkielisen perusopetuksen enimmäisoppilasmäärää kolmella siten, että ensimmäiselle luokalle otetaan yhteensä 58 oppilasta, joista 20 kielikylpyopetukseen.

 

..........

 

Sivistystoimenjohtaja kertoi KH:n pyytämästä selvityksestä koskien Mäntymäen oppilasmäärää ja opetusryhmien kokoja.

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Föregående ärende | Följande ärende Anvisning för ändringssökande Mötesärende i PDF-format