Dynasty informationsservice Sökning RSS Grankulla stad

RSS-länk

Mötesärende:
http://kauniainense.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Möten:
http://kauniainense.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Protokoll 15.04.2019/Paragraf 71

Föregående ärende | Följande ärende Anvisning för ändringssökande Mötesärende i PDF-format

Kaupunginhallitus

§ 71

15.04.2019

 

Rakennusvaliokunnan valitseminen toimikaudeksi 1.6.2019-31.5.2021

 

155/00.00.01/2017

 

KH 15.04.2019 § 71

Lisätiedot:

kaupunginsihteeri Gun Söderlund, puh. 050 370 8238

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Kuluvan valtuustokauden alussa sosiaali- ja terveydenhuollon oletettiin vielä siirtyvän maakuntahallintoon vuoden 2019 alusta, jonka vuoksi kaikki toimialakohtaiset valiokunnat asetettiin kahdeksi vuodeksi, eli 31.5.2019 saakka.

 

Kaupungin hallintosäännön mukaan rakennusvaliokunnassa on viisi (5) jäsentä ja jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Valiokunnan varsinaiset jäsenet valitaan valtuutettujen ja varavaltuutettujen keskuudesta, jollei valtuusto ennen valiokunnan nimeämistä toisin päätä. Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan tulee olla valtuutettuja.

 

Kts. myös esityslistan asian 6 oheismateriaalina oleva ohjeistus ja Kuntaliiton yleiskirje 11/2017.

 

Tasa-arvolain mukaan rakennusvaliokunnassa tulee olla miehiä ja naisia vähintään kaksi (2).

 

Todettakoon, että valtuuston valittua rakennusvaliokunnan, KH asettaa kaupunkikuvatoimikunnan, joka toimii valiokunnan neuvoa antavana valmisteluelimenä. Kaupunkikuvatoimikunnassa on kolme (3) luottamushenkilöjäsentä ja jokaisella henkilökohtainen varajäsen siten, että jäsenillä on tuntemusta rakennusalasta ja, että ainakin yksi jäsenistä on koulutuksestaan arkkitehti ja yksi on rakennusvaliokunnan jäsen (HS § 8).

 

Kuluvalla toimikaudella rakennusvaliokunnan kokoonpano on seuraava:

 

 

Varsinaiset

jäsenet

Puolue

Henkilökohtaiset

varajäsenet

Puolue

 

 

 

 

 

PJ

Christel Lamberg-Allardt

RKP

Camilla Sederholm

RKP

VPJ

Pekka Herkama

Kok.

Harri Fagerlund

Kok.

 

Seija Bucktman

KD

Jaana Hirvasvuopio

KD

 

Christoffer Lindqvist

RKP

Peter Lindqvist

RKP

 

Taisto Miettinen

PS

Tapio Panttila

PS

 

KJ:

KH esittää, että KV valitsee toimikaudeksi 1.6.2019-31.5.2021 rakennusvaliokuntaan viisi (5) jäsentä ja jokaiselle henkilökohtaisen varajäsenen sekä nimeää valiokunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Föregående ärende | Följande ärende Anvisning för ändringssökande Mötesärende i PDF-format