Dynasty informationsservice Sökning RSS Grankulla stad

RSS-länk

Mötesärende:
http://kauniainense.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Möten:
http://kauniainense.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta
Protokoll 07.10.2020/Paragraf 80

Föregående ärende | Följande ärende Anvisning för ändringssökande Mötesärende i PDF-format

Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta

§ 80

07.10.2020

 

Muut asiat

 

SOVV 07.10.2020 § 80

 

  • Kasavuoren koulu oli tartuntatautilääkärin päätöksen sekä sivistystoimenjohtajan päätöksen mukaan etäopetuksessa 14.9. - 25.9.2020. Koulussa oli kolme tartuntaa ja 82 altistumista. Lisätartuntoja ei ollut, ja normaali opetus alkoi taas 28.9.2020.

    Sivistystoimenjohtaja kertoi koronatilanteesta.

 

  • Lukion korona-avustus

    Opetushallitus on myöntänyt Kauniaisten lukioille avustusta 205 190 € (valtion erityisavustukset koronaviruksen aiheuttamien poikkeusolojen vaikutusten tasoittamiseksi lukiokoulutuksessa).

 

  • Kouluruokailu

    Kaupunginhallitus on päättänyt, että Kauniaisten kouluihin perustetaan kouluruokatoimikunnat. Valiokunta edellyttää, että kouluruokatoimikunnat aloittavat toimintansa tämän syksyn aikana.

 

  • Oranssit päivät 25.11. - 10.12.

    Keskusteltiin Oranssit päivät -tapahtumasta ja Kauniaisten mahdollisuudesta osallistua tapahtumaan.


Föregående ärende | Följande ärende Anvisning för ändringssökande Mötesärende i PDF-format