Dynasty informationsservice Sökning RSS Grankulla stad

RSS-länk

Mötesärende:
http://kauniainense.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Möten:
http://kauniainense.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta
Protokoll 09.12.2020/Paragraf 101

Föregående ärende | Följande ärende Anvisning för ändringssökande Mötesärende i PDF-format

Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta

§ 101

09.12.2020

 

Muut asiat

 

SOVV 09.12.2020 § 101

 

  • Koronatilanne

    Sivistystoimenjohtaja kertoi tämänhetkisestä tilanteesta. Kouluissa ja päiväkodeissa on viime aikoina ollut yksittäisten ryhmien altistumistilanteita. Tartuntoja näissä yksiköissä ei tietojen mukaan ole ollut. Nähdään, että pahoinvointi nuorten keskuudessa on kasvanut ja kaikki tuki on nyt tarpeen.

 

  • Granimalli - harrastustakuu

    Sivistystoimenjohtaja kertoi Granimallista, johon ollaan haettu valtionavustusta. Tarkoitus on aloittaa pilottitoiminta keväällä 2021. Kauniaisten kaikki koulut ja muutamat liikuntaseurat ja esim kaumo sekä Kauniaisten kuvataidekoulu ovat mukana hankkeessa.

 

  • Iltapäivätoiminta

    Opetuspäällikkö kertoi, että ostopalvelusopimus on päättymässä. Kaupungilla on mahdollisuus käyttää kaksi erillistä optiovuotta. Asia käsitellään tammikuun kokouksessa.

    Puheenjohtaja Mollgren totesi, että iltapäivätoimintaa koskeva kysely huoltajille on toteutettu.


Föregående ärende | Följande ärende Anvisning för ändringssökande Mötesärende i PDF-format