Dynasty informationsservice Sökning RSS Grankulla stad

RSS-länk

Mötesärende:
https://kauniainense.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Möten:
https://kauniainense.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Protokoll 12.05.2016/Paragraf 24

Föregående ärende | Följande ärende Mötesärende i PDF-format

Tarkastuslautakunta

§ 24

12.05.2016

 

Tilintarkastuskertomus vuodelta 2015

 

TARKLTK 12.05.2016 § 24

tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Heikki Kurkela 050 584 8090 tai heikki.kurkela@kauniainen.fi

 

Kuntalain 125 §:n mukaan tilintarkastajan on annettava valtuustolle kultakin tilikaudelta kertomus, jossa esitetään tarkastuksen tulokset. Kertomuksessa on myös esitettävä onko tilinpäätös hyväksyttävä ja voidaanko toimielimen jäsenelle ja asianomaisen toimielimen tehtäväalueen johtavalle viranhaltijalle (tilivelvollinen) myöntää vastuuvapaus.

 

Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on valmistella valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat.

 

Kaupunginhallitus on hyväksynyt ja allekirjoittanut tilinpäätöksen 2015. Tilintarkastusyhteisö PwC Julkistarkastus Oy on 12.5.2016 antanut tilintarkastuskertomuksen tilikaudelta 2015. Tilintarkastaja on tilintarkastuskertomuksessaan esittänyt tilinpäätöksen hyväksymistä ja vastuuvapauden myöntämistä tilikaudelta 1.1. - 31.12.2015.

 

Ehdotus (pj):

Tilintarkastuskertomus vuodelta 2015 merkitään tiedoksi. Tarkastuslautakunta saattaa tilintarkastuskertomuksen tiedoksi kaupunginvaltuustolle.

 

Tarkastuslautakunta esittää kaupunginvaltuustolle, että vuoden 2015 tilinpäätös hyväksytään ja kaupungin hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1. - 31.12.2015.

 

Päätös: Tarkastuslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.


Föregående ärende | Följande ärende Mötesärende i PDF-format