Dynasty informationsservice Sökning RSS Grankulla stad

RSS-länk

Mötesärende:
https://kauniainense.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Möten:
https://kauniainense.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Protokoll 10.11.2020/Paragraf 3

Föregående ärende | Följande ärende Anvisning för ändringssökande Mötesärende i PDF-format


Keskusvaalilautakunta

§ 3

10.11.2020

 

Uuden varavaltuutetun määrääminen

 

155/00.00.01/2017

 

KVAAL 10.11.2020 § 3

Lisätiedot:

kaupunginlakimies Lena Filipsson-Korento, puh. 050 354 0121

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Vaalilain 93 §:n mukaan kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja kuntalain 11 §:n (nykyisin 17 §) mukaisesti jos valtuuston toimikauden aikana varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi.

 

Kuntalain 17 §:n mukaan valtuutetuille valitaan varavaltuutettuja jokaisen kuntavaaleissa esiintyneen vaaliliiton, puolueen ja yhteislistan ensimmäisistä valitsematta jääneistä ehdokkaista sama määrä kuin valtuutettuja, kuitenkin vähintään kaksi. Jos valtuutetun on todettu menettäneen vaalikelpoisuutensa, hänet on vapautettu toimestaan tai hän on kuollut, valtuuston puheenjohtaja kutsuu hänen sijaansa jäljellä olevaksi toimikaudeksi asianomaisen vaaliliiton, puolueen tai yhteislistan järjestyksessä ensimmäisen varavaltuutetun.

 

Keskusvaalilautakunta on tällä vaalikaudella määrännyt uusia varavaltuutettuja kokouksissaan 13.12.2018 (§ 14) ja 10.4.2019 (§ 9), jolloin määrättiin:

 

-

Svenska folkpartiet i Finland: Marina Nygård (15) ja Viktor Grandell (16).

 

-

Vaaliliitossa ollut Kansallinen Kokoomus ja Suomen Kristillinen Liitto: Pekka Haro (11), Juhana Holopainen (12), Mustafa Orhan (13) ja Atte Saari (14).

 

-

Vaaliliitossa ollut Kansallinen Kokoomus ja Suomen Kristillinen Liitto: Matti Kivinen (14), Juhana Holopaisen menetettyä vaalikelpoisuutensa.

 

Todettakoon, että ko. vaaliliitossa ei ole enää muita ehdokkaana olleita henkilöitä.

 

Seuraavat valtuutetut ovat 10.4.2019 jälkeen menettäneet vaalikelpoisuutensa kaupungin luottamushenkilötehtäviin:

 

-

Valtuutettu Katarina Alanko (Vihr.). Valtuutetuksi nousi Kristian von Essen. (KV 21.9.2020)

 

-

Valtuutettu Mika Laakio (Kok.). Valtuutetuksi nousi Sari Mutka. (KV 21.9.2020)

 

Tämän johdosta on edellä mainitun puolueen (Vihr.) ja vaaliliiton (Kok.+KD) varavaltuutettujen määrä jäänyt vajaaksi. Koska vaaliliitossa ei enää ole muita ehdokkaana olleita henkilöitä, keskusvaalilautakunnan on määrättävä uusi varavaltuutettu vain Vihreä liitolle.

 

Vihreä liiton varavaltuutettuja ovat ennestään Oili Sivula ja Maija Lauri. Koska vuorossa ollut Jaana Soronen (ent. Raivio) on myös menettänyt vaalikelpoisuutensa (KV 21.9.2020), seuraavana on Matilda Almar (ent. von Essen), joka on vaalikelpoinen.

 

Tulosteet "Ehdokkaat vertausluvuittain" ja "Valitut ja varamiehet vertausluvuittain" ovat oheismateriaalina.

 

Ehdotus:

Keskusvaalilautakunta määrää uudeksi varavaltuutetuksi seuraavan ehdokkaana olleen henkilön, joka tulee puolueensa viimeiselle sijalle seuraavasti:

 

-

Vihreä liitto: Matilda Almar (3).

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Tiedoksi:

KV:n puheenjohtaja

Uusi varavaltuutettu


Föregående ärende | Följande ärende Anvisning för ändringssökande Mötesärende i PDF-format